torstai 13. helmikuuta 2014

Chocolate cupcakes

Usein kahviloissa "cupcaket" ovat rakenteeltaan tiiviitä "kakkutaikinamaisia". Kotona perus muffineista tulee kuitenkin usein helposti murenevia ja ilmavia. Pehmeässä höttöisessä rakenteessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta sen koristelu voi tuottaa pieniä haasteita. Pehmoinen leivos ei välttämättä pysy kasassa paksun tuorejuusto- tai kermakerroksen alla.  

Pienen googlailun jälkeen päätin kokeilla New Yorkilaisen Magnolia Bakeryn suklaa-cupcakea imitoivaa reseptiä. Taikina näytti täydelliseltä. Uunissa se kuitenkin alkoi nousta liikaa (ihme, sillä taikinan soodamäärä ei ollut kovin suuri). Yritin irroitella muffineita vuoista niiden jäähdyttyä, mutta taikina mureni käsiin. Tällä reseptillä ei ollut mitään tekemistä ihanien aitojen Magnolia Bakeryn luomusten kanssa - tai sitten vika oli leipurissa. Joka tapauksessa kasa epämääräistä taikinamössöä lensi pois ja suuntasin kauppaan hakemaan uudet paketit voita ja suklaata. 

Tässä vaiheessa hylkäsin ohjeet ja lähdin liikkeelle perinteisestä brownie-taikinasta. Tiiviin rakenteen aikaansaamiseksi en vatkannut mitään aineita - ainoastaan sekoitin. Lopputulos oli tiivis, mutta rasvamäärän ansiosta kuitenkin kostea. Taikina oli paljon tummempaa, kuin alla olevissa kuvissa, sillä se sisälsi ensimmäistä ohjetta enemmän voita ja suklaata suhteessa muihin aineisiin. Nämä pienet kakkuset irtosivat täydellisesti vuoistaan, nousivat kauniisti (mutta ei liikaa) ja pysyivät kasassa painavan kuorrutekerroksen alla. 

175g voita
100 g taloussuklaata
1 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 dl maitoa

Sulata voi kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita sokerit sekä kananmunat hieman jäähtyneeseen voi-suklaaseokseen. Lopuksi lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito. Sekoita tasaiseksi.

Annostele taikinaa voideltuihin vuokiin niin, että n. 3/4 vuoasta on täynnä. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Paistoaika vaihtelee hyvin paljon riippuen siitä, käyttääkö paperisia, silikonisia vai metallisia vuokia. Hammastikulla kokeiltaessa taikinaa ei saa jäädä kiinni tikkuun. Muffini voi kuitenkin jäädä keskeltä pehmeämmäksi, jolloin lopputuloksena on keskustaltaan kostea, hieman "mutakakkumainen" cupcake.

Seuraavat taikinakuvat olivat siis ensimmäisestä kokeiluerästä. Tällä ohjeella taikina näyttää aika erilaiselta... Toisen taikinan kohdalla kello lähestyi puoltayötä enkä muistanut enää ottaa uusia kuvia.
Kuorrute:
 4 dl kuohukermaa
200g hyvää maitosuklaata/tummaa suklaata
100 g tummaa suklaata
kaakaojauhetta

Sulata suklaa mikrossa, vesihauteessa tai uunissa. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lopuksi kaada hieman jäähtynyt sula suklaa kermavaahdon joukkoon samalla erittäin voimakkaasti vatkaten. Tämä toimenpide kannattaa suorittaa sähköistä apuvälinettä käyttäen, jotta suklaa sekoittuu tasaisesti. 
Suklaasula ei saa olla liian kuumaa, sillä muuten se helposti leikkaa kerman kanssa ja lopputuloksena on rakeinen massa.

Pursotuksen tein isolla tähtityllalla. Näyttävyyttä saa, kun pursotettavaa massaa on riittävästi ja pursottimen suu on mahdollisimman isoreikäinen. Pursota kuorrute vasta, kun muffinit ovat täysin jäähtyneet.

Laitoin tässä vaiheessa kuorrutetut kuppikakut jääkaappiin hieman kovettumaan. Kuorrute jähmettyy kylmässä sen sisältämän suklaan ansiosta. 

Hetken päästä pursotin kermakuorrutteen pinnalle vielä muutaman rivin sulatettua tummaa suklaata. Loput pari riviä rouhin veitsellä palasiksi, jotka ripottelin kuorrutteen pinnalle. Kaikki pienet epäkohdat voi vielä lopuksi peittää sirottelemalla pinnalle tummaa kaakaojauhetta.

Tarjolla suklaaöverit, olkaa hyvät.



3 kommenttia:

  1. Vau, aivan mahtavan näköisiä! Osaisipa itsekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan :) Eipä tollasen kuorrutuksen tekeminen oo yhtään vaikeeta, kunhan on vaan riittävän iso tylla.

      Poista